Maalarinhattu
Saadaan taittelemalla n 40 x 50 x 60 cm suorakaiteen muotoisesta
paksuhkosta paperista. Paperi taitetaan ensin kaksinkerroin kuva
1. Taitteen puoleiset kulmat taitetaan kuvien 2 ja 3 mukaisesti.
Toinen alareuna taitetaan ylös kuva 4. Sivureunat taitetaan
vastakkaiselle puolelle huomioiden pään suuruus kuva 5
ja toinen alareuna taitetaan ylös niiden päälle.
Lopuksi painetaan hatun päälaki sisään kuvat
6 ja 7, jolloin hattu on valmis.
Maalaus
--Öljymaalausta käytetään kun
halutaan saada kaunis kestävä pinta. Öljymaali sivellään
aina ohuelti!
--Liimamaalausta käytetään vain
sisämaalaukseen. Liimamaalia levitetään runsaasti
yhtenäisin vedoin niin ettei viereisen vedon reuna ole ennättänyt
kuivua ennen uutta vetoa. Tasaisissa katoissa valon suuntaisin vedoin
ja seinissä pystysuoraan mahdollisimman pitkin vedoin. |

Maalarinhattu
|

|
--Lietemaalausta käytetään
höyläämättömiin ulkovuorauksiin, maalia
saa levittää isolla siveltimellä runsaasti.
--Kalkkimaalausta käytetään vain
kalkkilaastipinnoille, vaatii ammattilaisen suorittamaan työn,
jotta lopputulos olisi tyydyttävä.
Maalaustyökalut ja välineet: Siveltimet tulee valita kohteen
mukaan. Parhaat siveltimet ovat kokonaan harjaksista tehdyt, huokeammat
ovat joko kokonaan tai osin tehty jouhista.
--Mutlaria eli tasoittajaa, käytetään
maalatun pinnan tasoittamiseen. Multari on leveä litteä
sivellin.
--Rengassiveltimen sitominen, siveltimen sisään
valmistetaan korkista tai puusta kiekkoja, jotka ylettyvät
puoleen väliin harjasten pituudesta ja jotka ovat läpimitaltaan
sellaisia, että ne vain hyvin vähän kallistavat harjaksia
ulospäin. Tulppalevyt kiinnitetään varren jatkoksi
naulaamalla. |
Sivellin sidotaan kuvan 1 mukaisesti, kiertämällä sidelankaa
tulpan yläreunaan saakka ja sitomalla sidelangan päät.
Päät viedään vastakkaisilta puolilta takaisin varren
juureen ja sidotaan siihen kiinni niin, ettei side pääse luistamaan
pois paikoiltaan. Sivellin sidotaan uudelleen kun harjakset lyhenevät.
Aivan uusi sivellin ei sovellu hienoa pintaa tarvittavaan kohteeseen,
ellei harjasten päitä hangata pehmeämmiksi esim. rapattuun
seinään.
Makulatuuripaperi
Ohut paperi, jota käytetään seinäverhoukseen uusissa
hirsitaloissa hirsirungon painumisen vuoksi. Vasta muutaman vuoden jälkeen
seiniin saatetaan laittaa pinkopahvit.
Mallineet eli sapluunat
Valmistetaan yleisimmin leikkaamalla, pahvista, paperista, kalvosta tai
ohuesta metallilevystä. Sapluunoihin on yleensä jätettävä
sidekaistaleita ”hollareita”, estämään kuvioiden
keskuksia putoamasta tai vahvistamaan heikkoja osia.
Marmorointi
Kiven mukailu. Maalataan esine tai pinta jotain kivilajia muistuttavaksi.
Mittakaava
Pienennyssuhde johon piirros on tehty, merkitään murtoluvun
muodossa jonka osoittaja on 1 ja nimittäjä on mm muodossa.
--Puutarha ja tonttikartat yl.1:500 tai 1:200.
--Rakennuspiirustukset, pääpiirustukset 1:100
--Työpiirustukset 1: 50
--Erikoispiirustukset 1:20 tai 1:10.
--Huonekalupiirustuksissa käytetään 1:15,
1:10, 1:5, 1:2 ja erikoispiirustukset 1:1.
Muuraus
Ohje vuodelta 1940.
--Seinän muuraus suoritetaan pääasiallisesti
(poltettuja) punaisia-, kalkkihiekka- tai sementtitiiliä käyttäen,
sideaineena kalkkilaasti. Joskus käytetään myös luonnonkiveä,
jolloin sideaineena käytetään sementillä kyllästettyä
kalkkilaastia tai pelkkää sementtilaastia. Tiiltä, jonka
pitkä sivu näkyy muurin ulkopinnassa sanotaan juoksukiveksi.
Muurin poikkisuuntaan kulkevat tiilet ovat sidekiviä. Kahden päällekkäisen
kerroksen pystysaumat eivät saa osua kohdakkain, vaan niiden välin
tulee olla vähintään ¼ tiilen pituutta. Määräkerrosten
jälkeen kertaantuu tiilien latomajärjestys (samannimiset kerrokset).
Samannimisten kerrosten pystysaumojen tulee kulkea pitkin samaa luotiviivaa
alhaalta ylös saakka.
Tärkeimmät tiililimitykset ovat, ks. kuva:
1. Juoksulimityksessä, jota käytetään
vain ¼ ja ½ tiilen vahvuisiin väliseiniin, on
pelkkiä juoksukerroksia.
2. Sidelimitystä käytetään
1 tiilen vahvuisiin väliseiniin ja verhomuureihin. Tässä
pelkkiä sidekerroksia, joka toinen kerros päättyy
¾ kiveen.
3. Vuorolimitys, jota käytetään ulkoseiniin
ja vahvempiin sisäseiniin, muurataan siten, että juoksukerros
ja sidekerros vuorottelevat. |

Klikkaamalla kuvaanäet sen isompana.
|
Juoksukerros päättyy niin moneen ¾ tiileen kuin muurin
leveyteen mahtuu ½ tiiltä.
4. Ristilimitys, käytetään kuten edellistäkin.
Tässäkin juoksukerrokset ja sidekerrokset vuorottelevat, mutta
joka toisessa juoksukerroksessa siirrytään ½ tiiltä
eteenpäin.
5.Ulkonurkissa ja muurien risteyskohdissa on juoksukerros
aina läpimenevä kerros. Muuraus aloitetaan nurkista ja viedään
keskelle päin. Kohdat a, b, c, d, esittävät neljän
eri paksuisen seinän liitosnurkkia. Kalkkihiekka-, tai sementtitiiliä
ei käytetä lämpöäpitävien rakennusten ulkoseinien
muuraukseen, niiden suuren lämmönjohtamiskykynsä vuoksi.
Lämpöeristys saadaan muurin sisään jätetyillä
ilmaraoilla. Kohdat 6, 7 ja 8 esittävät parhaita muuraustapoja.
-- Uunit muurataan hyvin poltetuista punaisista tiilistä,
joiden valmistusseoksessa on enemmän hiekkaa kuin seinätiilissä.
Valmis uuni päällystetään usein pellillä tai
kaakeleilla. Tulipesä ja savukanava muurataan tulenkestävistä
tiilistä ja tulenkestävää laastia käyttäen.
Käsinlyödyt pienet tiilet soveltuvat tarkoitukseen paremmin
kuin koneella tehdyt. Savukanava ja -piippu on mieluiten muurattava rautapalaneista
tiilistä, sementillä kyllästetyllä savilaastilla.
Kalkkilaastia ei voi suositella muuten kuin sementillä vahvistettuna.
Kahta savukanavaa ei ole hyvä yhdistää. Jos ne pakosta
on yhdistettävä on savukanavan oltava ylhäältä
vähintään yhtä suuren kuin yhdistettyjen pinta- alat
yhteenlaskettuina. Samalla on otettava huomioon, että ne voidaan
puhdistaa toisen tukkeutumatta. Uunin vedon takia tulisi savukanavan olla
suurempi ylhäältä kuin peltien kohdalta; ei koskaan päinvastoin.
Sopiviin kohtiin on varattava puhdistusluukkuja. Savukanavissa ei saa
olla jyrkkiä mutkia, ne ehkäisevät vedon ja roskien mutkiin
kerääntyessä, tukkivat kanavan. Käänteissä
tulee käänteen sisäsivun eli lyhyemmän olla tasaisesti
kaareva. Terävät kanavan sisään pistävät
kulmat ehkäisevät savun kulkua.
Muurauslaasti
Kalkkilaasti, savilaasti. Raskaasti kuormitettuihin muurinosiin ja uunin
nurkkaukseen käytetään sementin sekaista kalkkilaastia
sekoitussuhteissa 1 osa kalkkia, 1 osa sementtiä, 4-8 osaa hiekkaa
tai 2 osaa kalkkia, 1 osa sementtiä ja 6-8 osaa hiekkaa.
|
 |